TAPIOLAN KIRKON DETALJEJA: prosessi ja teostiedot


 
Näyttelysarjan lähtökohtana käytin eri arkkitehtuuripiirustuksia: asemakaavakarttaa, pohja-, leikkaus- ja julkisivupiirroksia ja lopulta detaljipiirroksia. Kukin näyttely liittyi valittuun piirustuslajiin, paikkaan ja rakennukseen, tässä tapauksessa detaljipiirroksiin ja Tapiolan kirkkoon, jonka on suunnitellut arkkitehti Aarno Ruusuvuori.

Viipyilin kirkossa, valokuvasin sitä ja hain samalla rakennuksen tuntumaa. Toinen työ tapahtui piirustusten parissa. Tutkin ja rajasin niitä, mielsin uudelleen mittakaavaa, viivoja, materiaalia ja väriä. Olennaista oli etäännyttää piirustukset riittävästi käytännön yhteydestä ja nähdä ne pikemminkin kuvina.

Tapiolan kirkon yksityiskohdat tuntuvat viittaavan poissaolevuuteen. Ne ovat hillittyjä kuin hyvin istuvan puvun leikkaus, niinpä viivat voivat jatkua keskeytymättä ja muodot näyttää sentrifugin läpikäyneiltä. Kaikki tämä vahvistaa itse pintojen intensiivisyyttä.

Paljaat, harkoista muuratut seinät ovat minusta vaikuttavinta koko rakennuksessa. Lapsena kuvittelin niiden harmauteen vaivihkaisia värejä ja laskin tiilten välisiä valkoisia saumoja. Nyt seinät muistuttavat minua freskojen historiasta. Sovellan samaa tekniikkaa ja teen kipsipintaisia seinämiä kuin valtavia paperiarkkeja, joihin värit ja kuvat voisivat ilmestyä.

Valitsen detaljipiirroksia, jotka vaihtelevat aiheiltaan ikkunaleikkauksista pääsisäänkäynnin ristiin – ehkä arkisista pyhempiin. Teen kuvista huomattavasti luonnollista kokoa suurempia. Tällä tavoin detalji lakkaa olemasta ihmiskäden mittakaavaista, kuin jotain johon tarttua. Se ottaakin meidät syliinsä.

Alkuperäiset piirustukset on piirretty käsin, terävällä lyijykynällä skissipaperille. Lyijyn ja skissin kontrasti tuntuu samanaikaisesti vahvalta ja hauraalta kuten itse rakennuksen arkkitehtuuri. Kaiverran detaljikuvat kipsiseinämiin. Niihin piirtyvät valkoiset urat ovat kuin negatiivi skissien lyijyviivoista tai muistuma seinien saumoista. 

(Ilmestynyt julkaisussa Kaisa Soini: Desire vacui.)

 

TAPIOLAN KIRKON DETALJEJA: teostiedot

”Risti” (pääsisäänkäynnin yläpuolella) 1998.
Sovellettu fresko (150 x 200 cm)

”Seinädetaljeja” 1998.
Sovellettu fresko (200 x 150 cm)

”Kuorin aita” 1998.
Sovellettu fresko (200 x 150 cm)

”Kastemalja” 1998.
Sovellettu fresko (200 x 150 cm)

”Takan sulkupelti” 1998.
Sovellettu fresko (200 x 150 cm)

”Kirkonpenkki” 1998.
Sovellettu fresko (150 x 200 cm)