MODERNIA AIKAA ETSIMÄSSÄ


Kun saa tehtäväkseen julkisen taideteoksen keskelle suojeltua, rationalistista arkkitehtuuria, on ratkaisua haettava kuin määrämittaista palaa. Tavaran on oltava tuoretta, mutta sille on tarkat tolerannssit. Työmetodina toimii herkistyminen modernismin estetiikalle. Näin toteutui kuvataiteilija, arkkitehti Kaisa Soinin maalaussarja  Timo Penttilän suunnittelemaan Tampereen Kauppaoppilaitokseen.

Tampereen kauppaoppilaitoksen pääaulaan, suoraan sisäänkäynnistä avautuvaan näkymään valmistui keväällä 2010  maalaussarja  ”debet-credit”. Teoksen tilasi Tampereen kaupunki rakennuksen kattavan peruskorjauksen yhteydessä. Teoskokonaisuus ottaa haltuun toisen kerroksen lehterikäytävän seinän, jolla on mittaa noin 30 metriä. Seinän pilarijakoa noudattaen teos jakautuu seitsemään osaan. Maalaustekniikkana on akryyli- ja öljyväriä kankaalle. Muuna materiaalina on käytetty alumiinia.

TAIDENÄKEMYS JA TEOSIDEA

Nykytaidenäkemysten pohjalta “debet-credit” –teosta voi kuvata kontekstuaaliseksi tai ehkä kirjallisuuden termein intertekstuaaliseksi. Oleellisempaa kuin modernismin aikanaan korostama taiteen autonomia on määritellä taiteen suhde jo olemassa olevaan merkitysmaailmaan. Mitä siitä on valittu teksteiksi, joista ja joiden yhteyteen teos syntyy ? Miten valituilla teksteillä teoksessa operoidaaan?

Teoksella on kolme sijaintipaikasta nousevaa, lähtökohtaista “tekstiä”: rakennuksen arkkitehtuuri, aulassa ennestään sijaitseva taideteos ja käyttäjien konteksti. Jokaisesta on poimittu olennaiseksi ja siteerattavaksi katsottuja aiheita tai ominaisuuksia, siis eräänlaisia tekstilainoja. Niitä yhdistämällä ja suodattamalla on kehkeytynyt teoksen idea ja sisäinen logiikka.


ARKKITEHTUURI

Vuonna 1965 valmistuneen Tampereen kauppaoppilaitoksen suunnitteli arkkitehti Timo Penttilä, yksi suomalaisen rationalismin merkittäviä edustajia. Rakennuksen arkkitehtuurissa keskeistä on muodon selkeys, jännitteiset mittasuhteet sekä tietty monumentaalisuus. Kun kaikki turhaksi nähty on pelkistetty pois, on jäljellä suurpiirteisyyden ja suoraviivaisuuden tuntu.

“Debet-credit” –teoksessa on pyritty pitämään rationalismin hyveitä yllä. Niihin samaistuen on pohdittu muodon, rytmin ja ilmaisutavan kysymyksiä. Ratkaisuja voi kuvata minimalismin suuntaisiksi.  Se, mitä teoksessa on toteutunut, on tietoisen karsittua mutta läsnäololtaan mahdollisimman intensiivistä. Rationalismia ja minimalismia ehkä yhdistää tällainen ekspressiivisyys.

Teososien koko ja muoto on polarisoitua. Suuret, lähes neliömäiset osat  (210 x 280 cm) ympäröivät katsojan sisäänsä. Tätä tuntua vahvistavat niiden monokromaattiset, kylläiset väripinnat.  Pienet, ajatusviivamaiset osat ovat  horisontaalisia  suorakaiteita (21 x 280 cm), jotka kulkevat  katsojan tarkasteluetäisyydellä. Syvät kehykset (10,5 cm) tuovat niihin kolmiulotteisuutta. Samaa kolmiulotteisuutta löytyy kaikista teososista, niiden syvistä ja ohuista rungoista.

Teososien yksinkertaisesta vuorottelusta syntyy kokonaisuuden rytmi. Koko, värit, syvyyserot sekä vaihtelevat että toistuvat. Myös teoksen sisällä oleva pintajaottelun vaakasuuntainen rytmi perustuu vuorotteluun ja toistoon, jonka voi kuvitella jatkuvan työn fyysisten rajojen ulkopuolellekin. Näillä ratkaisuilla on teokseen kasvatettu  aulatilan kanssa yhteismitallista mittakaavaa, ehkä monumentaalisuuttakin.

Vaakasuuntaisuus korostuu rakennuksen arkkitehtuurissa. Tilantuntu on horisontaalisesti laajenevaa. Aulatilan kiinnostava yksityiskohta on kaidemuuristo, jonka aukotuksesta piirtyy jokaisen kerroksen kiertävä vaakasuuntainen viiva. Samaa aihetta toistavat ajatusviivamaiset teososat. Ne piirtävät teokseen oman horisonttiviivansa toisen kerroksen silmäntasolle.  Koko teoksen läpäisee myös se itsestään selvä horisontaalisuus, mikä kytkeytyy tekstiriveihin ja merkkijonoihin: niiden vaistomainen lukemisprosessi ja sen vaakasuuntainen liike.


OLEMASSA OLEVA TEOS

Aulatilassa sijaitsee ennestään julkinen taideteos, kuvanveistäjä Raimo Utriaisen toteuttama ‘Mobile’. Se on modernistinen teos, joka valmistui tilastyönä uuteen rakennukseen vuonna 1967. Utriaiselle oli tärkeää, että teoksessa käytettäisiin ns. arkista, teollisesti valmistettua materiaalia. Hän päätyi töilleen myöhemmin tunnusomaisen ratkaisuun, alumiinin. Teoksen liikuvat osat ovat perforoitua, anodisoitua alumiinilevyä ja runko -putkea.

Toisen teoksen tuominen “Mobilen” kanssa samaan tilaan, vaati tarkkaa askellusta. Oli etsittävä ratkaisua, jossa molemmat voittaisivat jotain toistensa läsnäolosta. Tuntui mielekkäältä tehdä se hakemalla tekijää, joka olisi samanaikaisesti suurin ja pienin mahdollinen yhteinen jaettava. Metallin materiaalituntu valikoitui tällaiseksi riittävästi, mutta ei liiallisesti teoksia yhdistäväksi ulottovuudeksi.

“Mobilessa” on luonnollisesti tärkeää liike, myös valon ja heijastusten liike pyörivissä osissa. Valo ja heijastukset elävät samoin “debet-credit”-teoksen alumiinipinnoilla, aulaa kiertävän lunnonvalon mukaan. Hapotus-käsiteltyinä pinnat eivät suoraan heijasta mutta pikemmin hohtavat silkkimäisesti valoa ja käyttäytyvät siis paljon anodisoitua pintaa elävämmin. Ehkä parhaiten se näkyy  lähietäisyydellä, ohikulkevan katsojan liikkeen mukana elävänä.  Tällöin näkyy myös pintojen vaakasuuntainen struktuuri, joka on tehty koko pinnan levyisin keskeytyksetömin hiomalaikan vedoin. 

Utriaisen ilmaisutapa sivuuttaa ne kuvanveiston traditiot, jotka korostavat kädenjälkeä ja käsityövaltaisuutta. Anonymiteetti on ollut suurempi arvo ja ilmaisun vapauttaja. “Mobile” on tehty  koneellisesti työstettävästä tehdastavarasta: Levyt on leikattu, muotoon taivutettu ja niittiliitoksin yhdistetty. Vaikka “debet–credit”-teoksessa on paljolti pyritty samaan ilmaisutapaan, näkyy teoksessa myös kädenjälkeä. Alumiinipintojen hionnat ovat horisontaalisia viivakimppuja, joihin on koodattu käden ja työn liike. Ne ovat indeksisiä merkkejä tekijän ruumiillisesta läsnäolosta.

 
KÄYTTÄJIEN KONTEKSTI

“Debet-credit”-teoksen kirjaimellinen  merkkimateriaali on haettu kaupallisten aineiden maailmasta.  Latinankielinen sanasto, josta myös teoksen nimi on peräisin, on eräänlaista alan ammattislangia. Siitä, EAN-koodista ja tukkimiehen kirjanpidosta sekoittuu teoksen semioottinen cocktail.

Suorat latinankieliset tekstilainaukset ovat ilmaisuja ja sanontoja, joiden aihepiirinä on liiketoiminta, kaupankäynti, kirjanpito, rahatalous, asiakirja- ja sopimuskieli. Sananlaskunomaiset lauseet ja lyhyet termit sekä vakiintuneet ilmaisut vuorottelevat suurissa teososissa. Tekstien koko, rytmitys ja niiden  hopen, tinan, hiilen värisävyt vaihtelevat kokonaisuuden logiikan mukaan.

EAN-koodi ja tukkimiehen kirjanpito ovat teoksen numeerista merkkikieltä. Toinen edustaa nykyteknologista ja toinen arkaaista tapaa laskea ja merkitä lukuja. Molemmat merkkikielet löytyvät mustaa valkoisella-toteutuksina ajatusviivamaisista teososista. EAN-koodin rytmiä näkyy vaakasuuntaisena suurien teososien alumiinipintojen vaihtelussa.

Vaikka merkkimateriaali on kontekstiltaan rajattua, se toimii monitasoisesti. Materiaali on riittävän abstraktia ja etäännytettyä operoidakseen itsenäisenä visuaalisena elementtinä. Merkkejä voi siksi ainakin hetkellisesti ‘vain’ katsoa ilman ymmärtämisen intressiä. Merkit tuovat mukanaan myös eri mittakaavoja. Pääsisäänkäynnin tasolla ne hahmottuvat lähinnä muotoina, kerrostasolla luettavina. Lukutavan  mittakaavoja on siis vähintään kaksi; lukukertoja on puolestaan niin monta kuin merkityksien avautuessa löytyy.

Monokromaattisten, suurten väripintojen käyttö on yksi teoskokonaisuuden isoja  ratkaisuja. Värin läsnäolo, siellä  missä sitä on käytetty,  on haluttu tehdä lähes materiaalinomaiseksi. Valittu värimaailma – magentan punainen ja syaanin siniturkoosi – on lainattu vanhojen tilikirjojen painoväreistä. Niiden nahkaisista kansista on peräisin kolmas pääväri, musta. Se on sijoitettu keskelle, välittämään väriparia, joka toimii kuten debet ja credit kirjanpidossa: toistensa vastatapatumana.

 

Lähteet:

”Raimo Utriainen. Soiva viiva” toim. Juhani Pallasmaa, 2007

”Tampereen Kauppaoppilaitos 1890-1990”, toim. Marianne Rytkölä, 1990

Arto Kivimäki: ” Carpe diem!”, 2004 Arto Kivimäki: ”Primus motor - johtamistaidon latinaa”, 2002

keskustelut Tampereen Kauppaoppilaitoksen rehtorin Eeva Mäihäniemen ja Tampereen Tilakeskuksen Suunnitteluyksikön arkkitehdin Mauri Niemen kanssa. 

(Ilmestynyt RY-lehdessä 4/2011.)